Netti on nykyään niin olennainen osa arkea, että asiaa pysähtyy harvoin edes miettimään. Kun internetin käyttö oli vasta yleistymässä, nettiin niin sanotusti mentiin erikseen, mutta nykyään siellä ollaan lähes koko ajan. Mitä enemmän netissä viettää aikaa, sitä suuremmaksi muodostuvat luonnollisesti myös tietoturvariskit. VPN-palvelu suojaa nettiliikenteesi, sillä se tekee surffailusta anonyymia. Tämän salauksen ansiosta voit surffata netissä yksityisesti siten, ettei kukaan voi seurata liikkeitäsi, etkä ole alttiina hakkerien hyökkäyksille tai muille turvallisuusuhille.
Kaikkein yksinkertaisimmillaan voidaan sanoa, että VPN-palvelu tekee sinulle mahdolliseksi oman IP-osoitteesi piilottamisen. IP-osoitteella puolestaan tarkoitetaan sitä osoitetta, jonka perusteella laitteesi tunnistetaan joko internetissä tai paikallisessa verkossa. Tämä on numerosarja. Lyhenne ”IP” on muodostettu englannin sanoista ”Internet Protocol” eli suomen kielellä ”Internetprotokolla”, joka taas on verkossa lähetettävien tietojen muotoa säätelevä joukko sääntöjä.
VPN:n avulla voit suojata oman yhteytesi ja yksityisen verkkoidentiteettisi, kun olet julkisissa Wi‑Fi-verkoissa. Asiaa voi havainnollistaa vertaamalla VPN-palvelimen asentamista suojaustoimeen:. Tällöin nettiliikenteesi kulkee salaisen tunnelin läpi, eikä kukaan pysty tarkkailemaan sitä. Tähän eivät kykene eivät edes oman nettisi palveluntarjoajat, hämäräperäisistä tahoista puhumattakaan.
VPN, joka tulee sanoista Virtual Private Network eli virtuaalinen erillisverkko, salaa liikenteen internet -verkossa. Kun verkkoon yhdistyy, niin palveluntarjoaja eli ISP yhdistää sinut verkkosivuille, joita haluat käyttää. Et siis voi olla varma, miten ISP tarkkailee tekemistäsi verkossa.
Kun otat käyttöön VPN palvelun, VPN suojaa yhteyden niin, että ISP ei näe toimintaasi verkossa. Kukaan ei näe oikeaa IP osoitetta, koska VPN palveluntarjoaja antaa käyttöösi toisen. Myös silloin liikenne on salattua, joten kolmansille osapuolille ei näy tekemisesi verkossa.
Kaikki liikenteesi tapahtuu VPN palvelimen kautta, joten todellinen sijaintisi pysyy salassa. Se antaa tärkeää suojaa yhteyksille julkisissa Wi FI verkoissa sekä sanalla sanoen suojaa yksityisyyttä netissä.
VPN on lyhenne sanoista virtual private network, eli virtuaalinen erillisverkko. Kun se on kytkettynä päälle, kukaan muu ei voi nähdä, mitä netissä teet. Ilman VPN:ää surffaaminen on vähän kuin kävelisit kadulla heilutellen kädessäsi kylttiä, jossa lukee kotiosoitteesi. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että kaikki VPN-yhteydet eivät nimestään huolimatta ole yhtä turvallisia.
VPN-palveluntarjoajasi saa haltuunsa valtavan määrän netin käyttöösi liittyvää tietoa. Siksi on äärimmäisen tärkeää valita palveluntarjoaja, joka on määritellyt selkeästi, mitä se keräämillään tiedoilla tekee. Luotettava palveluntarjoaja on sitoutunut voimassa oleviin tietosuojalakeihin ja asetuksiin. Suomalaisia palveluntarjoajia tietosuojalait sitovat automaattisesti, mutta kaikkien kohdalla näin ei ole.
Kun mietit, mikä on paras VPN-palvelu juuri sinulle, ei riitä, että tartut ensimmäiseen tarjoukseen. Huomiota kannattaa kiinnittää useisiin ominaisuuksiin ja samalla miettiä, millaisen painoarvon niistä kullekin antaa. Lopputuloksen määrittää useiden eri osa-alueiden muodostama kokonaisuus.
Kun VPN-yhteys on valittu tarkoituksenmukaisesti, se on nopea ja monipuolinen yhdistettynä mihin palveluun tai laitteeseen tahansa ilman rajoituksia. Myös maarajoitukset ovat vähäisiä tai niitä ei ole, vaikka tällainen muussa tapauksessa olisi haasteena.
Monet arkailevat omien tieto-taitojensa suhteen, kun VPN-palvelu pitäisi ottaa käyttöön. Yksinkertaisimmillaan yhteyden luominen on kuitenkin äärimmäisen helppoa, eikä se vaadi erityistä taitoja tai osaamista. Sovelluksen lataamiseen riittää usein jo se, että lataustoiminto käynnistetään ja hyväksytään – olethan kuitenkin ennen lataamista täysin varma, että tiedät, mitä olet lataamassa! Helposti tavoitettavissa oleva tukipalvelu on myös arvokas apu mahdollisissa pulmatilanteissa. Vaikka sellaisia ei ilmaantuisikaan, tukipalvelu on yksi osoitus palvelun luotettavuudesta.
Vaikka kaikki muut ominaisuudet olisivat erinomaisessa kunnossa, VPN-yhteys ei ole hyvä, ellei se ole täysin turvallinen. Turvallisuuteen vaikuttavat muun muassa käytössä oleva teknologia ja palveluntarjoajan fyysinen sijainti. Yleissääntönä voidaan sanoa, että 5/9/14 Eyes -valvontaliittoon kuuluvissa maissa sijaitsevat VPN:t eivät ole kaikkein turvallisimpien joukossa.
Kysymys siitä, kumpi on parempi, suomalainen vai ulkomainen VPN palvelutarjoaja. Asiaa on tarkasteltava monipuolisesti ja siinä on otettava mahdollisimman monet erilaiset seikat huomioon.
Erilaisia palveluntarjoajia on ympäri maailmaa, mutta niiden joukosta on löydettävä turvallinen VPN. Se voi suojata yhteyden eikä kukaan pääse käsiksi tietoihisi. Palvelun valitseminen ei ole helppoa, koska sinun on varmistuttava siitä, että VPN palvelujen tarjoaja on luotettava.
Maa, josta palvelua olet hankkimassa, ei saa kuulua 14 Eyes allianssiin, koska silloin sinusta kerätään erilaista tietoa. Tietoja voidaan välittää myös allianssin eri maiden välillä, jos siihen on näiden maiden mielestä aihetta. VPN yhteys on valittava niin, että se on mahdollisimman turvallinen.
Kun valitsee VPN palvelua, on tärkeää huomioida se, yksityisyyskäytännöt palveluntarjoajalla on. Kun VPN palveluiden tarjoaja noudattaa vahvoja tietosuojalakeja, siinä tapauksessa omia tietojasi ei käytetä väärin.Suomalaiset Virtual private network -palvelua tarjoavat yritykset ovat siinä mielessä luotettavia, koska Suomi ei kuulu 14 Eyes allianssiin. Silloin mikään tiedustelupalvelu ei voi velvoittaa näitä yrityksiä keräämään käyttäjistä tietynlaista dataa. Myöskään mikään tiedustelupalvelu ei voi velvoittaa suomalaista palveluntarjoajaa luovuttamaan käyttäjien tietoja heille.VPN palveluntarjoajat keräävät käyttäjästä aina jonkin verran dataa, mutta mitä, se pitää kertoa yksityisyyskäytännöissä. Siksi on tärkeää valitessa VPN palveluita, että nämä dokumentit tulee luettua tarkasti eikä vain ruksata niitä luetuiksi.Sinulle on siis luvattava, että VPN:n avulla voit käyttää internet yhteyttä turvallisesti, IP osoitteesi on suojassa sekä VPN salaa yhteyden. Voit lisäksi luottaa, että tietosi eivät siirry kolmansille osapuolille. Mikään käyttöjärjestelmä itsessään ei sisäänrakennetulla virustorjuntaohjelmallaan kykene vastaamaan jatkuvasti muuttuviin ja lisääntyviin turvallisuusuhkiin sen enempää kuin korvaamaan VPN-yhteyttäkään. Huolehdi siis molempien ajantasaisuudesta. Se, millaisen suojan haluat, riippuu siitä, mikä on suurin huolesi: haittaohjelmat ei-toivottuine seurauksineen, henkilökohtaisten tietojesi varastaminen ja niiden jakaminen kolmansille osapuolille, itse laitteen varastaminen vai jokin muu seikka.
Verkossa voi olla hyvin monenlaisia VPN palveluihin tarkoitettuja yrityksiä, joten niiden kanssa on oltava tarkkana. Ulkomaisen palvelun ollessa kyseessä, sinun on varmistuttava siitä, mistä maasta palvelua tarjotaan. Kuuluuko maa 14 Eyes allianssiin.Mikäli se kuuluu, sinun ei ole järkevää hankkia palvelua sellaisesta maasta. Tietosi voivat välittyä tiedusteluorganisaatioille ja sinulle ei asiasta tietenkään ilmoiteta mitään.VPN yhteyden valitseminen on varsin tarkkaa, jotta voit käyttää VPN:ää turvallisin mielin ja tiedät, että kaikki tärkeimmät tietosi ovat turvassa. Kaikki VPN palveluiden tuottajat eivät toimi luotettavasti, joten sinun on luettava tarkasti se, mitä tietoja yritys sinusta saa tietoonsa ja mihin se näitä tietoja käyttää.Pahin tilanne on silloin, jos sinusta välitetään tietoja erilaisille mainostajille tai muille osapuolille. Jos lisäksi maksat palvelusta, näin ollen tämän tyyppinen toiminta ei missään tilanteessa ole toivottavaa.
Kun pohditaan parasta tietosuojaa VPN-yhteyksissä, käytetään usein termejä 5/9/14 Eyes. Näillä historiaan pohjautuvilla nimillä tarkoitetaan kansainvälisiä valvontatahoja, jotka edustavat eri maita ja saattavat tehdä keskenään yhteistyötä sovitun mukaisesti. Tämän vuoksi VPN-yhteyttä valitessa kannattaa harkita palvelua, joka sijaitsee 14 Eyes -maiden ulkopuolella. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei tämäkään ole täyden turvallisuuden tae, vaan palvelun tietosuojaseloste on syytä lukea huolella.
Listattuna 14 Eyes ‑yhteisöön kuuluvat maat ovat Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Alankomaat, Australia, Ruotsi, Tanska, Italia, Kanada, Norja, Ranska, Saksa, USA sekä Uusi-Seelanti. Monet ilmaisia VPN-palveluja tarjoavat yritykset ovat kotoisin Kiinasta. Mikäli taas puhutaan ainoastaan 5 Eyes -yhteisön maista, nämä ovat: Yhdysvallat, Iso-Britannia, Uusi-Seelanti, Kanada ja Australia.
Mikäli ajattelee, että VPN-palvelu on jotakin ekstraa, jota tavallinen nettisurffailija ei tarvitse, kannattaa asia miettiä uusiksi vielä kerran. VPN tarjoaa joukon etuja, jotka ovat tarpeen jokaiselle.
VPN on äärimmäisen helppoa ottaa käyttöön. Karkeasti jaoteltuna käyttöön ottaminen tapahtuu kolmessa vaiheessa. Nämä ovat:1. Lataa itsellesi ja tarpeisiisi soveltuva VPN-sovellus,2. Ota palvelu aktiivisesti käyttöön,3. Yhdistä VPN-palvelimelle.Kun olet ladannut valitsemasi sovelluksen, voit siirtyä saman tien käyttämään VPN-yhteyttä.
Käyttöönottoprosessissa painetaan muutamaa valikkovaihtoehtoa ohjeen mukaan, jolloin lataus suoritetaan automaattisesti. Tässä ei vaadita erityistä osaamista. Lopuksi on otettava vielä palvelin käyttöön, koska VPN:n toiminta perustuu siihen, että kaikki netissä tapahtuva oma liikenne kulkee tuon ylimääräisen ja suojatun palvelimen kautta. Tämä yhdistäminen voi tapahtua automaattisesti tai palvelimen voi valita itse.
Kun VPN-palvelu on laadukas ja tarkoituksenmukainen, sen käyttö on sujuvaa ja turvallista. Joskus eteen saattaa kuitenkin tulla tilanteita, jolloin palvelussa on haasteita, jotka pitää ratkaista.
VPN-palveluiden käyttö on täysin laillista, ja itse asiassa se on 2020-luvulla myös jokaisen vastuuntuntoisen ja fiksun netinkäyttäjän velvollisuus. Tärkeimpänä sääntönä voidaan pitää sitä, että erityisesti julkisia verkkoja käytettäessä VPN-yhteys tulisi pitää aina päällä. Muussa tapauksessa omat tiedot altistuvat suurelle vaaralle. Toinen sääntö kuuluu: valitse aina luotettava VPN-palveluntarjoaja, joka tarjoaa sinulle parhaan mahdollisen tietoturvan.
Julkista Wi-Fi-verkkoa käyttäessäsi et voi ikinä olla varma siitä, kuka seuraa liikkeitäsi netissä. Varkauden kohteeksi voi joutua mikä vain: salasanasi, henkilökohtaiset tietosi, pankkitietosi ja niin edelleen. Vaikka olisit kuinka varovainen, vain VPN-palvelu pystyy suojaamaan sinua, ja sekin vain, mikäli on luotettava.
Hyvä VPN-palvelu vaatii myös vahvan todennuksen käyttäjältään. Se tarkistaa tehokkaasti jokaisen sisäänkirjautumisen esimerkiksi pyytämällä ensin salasanan ja sen jälkeen vaatimalla syötettäväksi vielä mobiililaitteeseen lähetetyn koodin. Näin uhka ulkopuolisista käyttäjistä pienenee.
Suuri osa VPN-palveluista on maksullisia. Hinnat eivät ole korkeita, vaan pysyttelevät yleensä vain muutamassa eurossa kuukausittain. Se on pieni maksu siitä, että omat henkilökohtaiset tiedot pysyvät täysin turvassa. Maksullisten VPN-palveluiden lisäksi on olemassa myös täysin ilmaisia palveluita. Niiden valinnassa ja käyttämisessä tulee noudattaa erityistä huolellisuutta.
Kaikki ilmaiset VPN-palvelut eivät valitettavasti ole turvallisia, vaikka niiden pitäisi olla. Pahimmassa tapauksessa ne keräävät kaikki henkilökohtaiset ja selaustietosi sekä saavat mainostajat pommittamaan konettasi mainoksilla ja muilla ei-toivotuilla ilmoituksilla. Myös virukset ja haittaohjelmat ovat uhkana. Ilmaisen VPN-ohjelman asentamiseen pätee sama sääntö kuin muidenkin ohjelmien suhteen: älä lataa koneellesi mitään, minkä turvallisuudesta et ole 100 % varma.
Päädyitpä ilmaiseen tai maksulliseen vaihtoehtoon, VPN-palvelu kannattaa valita huolella. Tällöin ennakoi ja välttää lukemattoman määrän tietoturvallisuusriskejä, jotka kohdistuvat omaan elämään. Kun punnitset kaikki vaihtoehdot ja löydät sopivan ratkaisun, VPN toimii ongelmitta taustalla käyttäessäsi nettiä, etkä joudu uhraamaan sille aikaasi tai ajatuksiasi.
Ilmainen VPN yhteys saattaa kuulostaa houkuttelevalta ja lisäksi monet kuvittelevat, että sillä säästää huomattavan suuren summan vuodessa. Välttämättä asia ei ole näin, vaan sen avulla voit jopa menettää omia luottamuksellisia tietojasi.
Monet ilmaiset VPN palvelut tunnistaa siitä, että ne tuovat sinulle käytön yhteydessä mainoksia. Tämä johtuu siitä, että mikään VPN palvelu ei voi olla ilmainen, koska niihin liittyy aina palvelimia, niiden tarvitsemat tilat sekä tietoliikenneyhteyksiä.
Maksullisten VPN palveluiden käyttäjät maksavat, että VPN yhteyttä voi turvallisesti käyttää, kun taas ilmaisia VPN palveluita rahoitetaan mainostajien turvin. Hyvä VPN ei ole sellainen, että tietojasi kerätään ja sen jälkeen myydään ne mainostajille.
Mainostajille myydään sinusta kaikki mahdollinen tieto. IP osoitteesi kertoo, missä oikeasti asut, sinusta kerätään tietoa, millaisilla sivuilla liikut, mitä sieltä etsit sekä mainostajille päätyvät myös mahdolliset nettiostoksesi. VPN yhteydestä otetaan siis kaikki mahdollinen tieto.
Lisäksi ilmaisista VPN palveluista on tehty rajoitettuja. Datan tai kaistan käyttö on rajattua, koska maksaville asiakkaille on tarjottava parasta mahdollista VPN palvelun toimintaa. VPN palvelimia ei sijaitse ilmaisessa palvelussa kuin muutamia, joten ne voivat lisäksi olla suosittuina hetkinä ylikuormittuneita.
Kun hankit itsellesi ilmaisen VPN yhteyden, niin sinun tulee lukea tarkasti, mitä tietoja sinusta kerätään ja luovutetaanko niitä mainostarkoituksissa muille yrityksille. Vasta tämän jälkeen voit arvioida, onko VPN palvelusta sinulle tällä hetkellä enemmän hyötyä kuin haittaa.
Ilmaisen palvelun valinnassa kannattaa noudattaa erityistä kriittisyyttä ja muistaa medialukutaito. Jokainen palvelunantaja kertoo luonnollisesti olevansa luotettava ja lisäksi markkinoiden paras vaihtoehto. Ensin kannattaa seuloa aidot käyttäjäkokemukset ja luotettavien tahojen suositukset.
Laadukas ja turvallinen VPN-palvelu salaa tietosi toimimalla ikään kuin suodatin, joka sekoittaa kaiken surffailusi kautta kulkeneen tiedon niin, ettei siitä voi enää saada selvää. Palvelu toimii tehokkaasti monella eri osa-alueella:
On tärkeää muistaa, että julkinen Wifi-verkko ei ole koskaan turvallinen. Jos käytät vaikkapa kahvilan julkista verkkoa, kuka tahansa, joka on samassa verkossa, voi nähdä kaikki tietosi ja sivustot, jotka käytät. Kaikkein arkaluontoisimpia tietoja, kuten rahaan ja henkilötietoihin liittyviä asioita, tulisi välttää jakamasta julkisissa verkoissa. VPN-palvelu kuitenkin parantaa turvallisuutta huomattavasti.
Moni tuudittautuu myös siihen uskoon, että salasanalla suojattu julkinen verkko olisi turvallinen. Salasana on julkisissa Wifi-verkoissa kuitenkin usein vapaasti kenen tahansa saatavilla, joten se ei lisää turvallisuutta, kuten käyttöön otettu VPN-palvelu tekee. Parhaimmillaan VPN suojaa netissä surffailua viruksilta, hakkereilta ja ulkopuolisilta tahoilta, kuten esimerkiksi virkavallalta. Se tekee netin käytöstä yksityistä ja turvallista siitä huolimatta, että se tapahtuu julkisella paikalla ja julkisessa Wifi-verkossa.
Vaikka VPN-palvelu suojaa tehokkaasti yksityisyyttä verkossa, se ei kuitenkaan suojaa viruksilta, eikä kyse ole viruksentorjuntaohjelmistosta. Ulkopuoliset tahot voivat tunkeutua laitteellesi, vaikka IP-osoitteesi ja selaushistoriasi ovat salattuja. Silloin on vaara, että datasi joko varastetaan tai sitä vahingoitetaan. Turvallisuutesi kannalta onkin ensiarvoisen tärkeää, että VPN:n lisäksi koneella on käytössä tehokas, kattava ja ajantasainen. Valitse virustorjuntaohjelma yhtä suurta huolellisuutta noudattaen kuin VPN-yhteyskin.
Mikään käyttöjärjestelmä itsessään ei sisäänrakennetulla virustorjuntaohjelmallaan kykene vastaamaan jatkuvasti muuttuviin ja lisääntyviin turvallisuusuhkiin sen enempää kuin korvaamaan VPN-yhteyttäkään. Huolehdi siis molempien ajantasaisuudesta. Se, millaisen suojan haluat, riippuu siitä, mikä on suurin huolesi: haittaohjelmat ei-toivottuine seurauksineen, henkilökohtaisten tietojesi varastaminen ja niiden jakaminen kolmansille osapuolille, itse laitteen varastaminen vai jokin muu seikka.
VPN yhteys toimii älypuhelimessa aivan samalla tavoin kuin tietokoneella. Niiden kohdalla on huomioitava, että VPN suojaa, ettei käsiksi päästä IP-osoitteeseen. Se myös suojaa silloin, kun käytössä on selain.
Silloin, kun käytät erilaisia appeja, VPN:stä ei ole sanottavammin mitään hyötyä. Yleensä sovelluksille annetaan mahdollisuus käyttää esimerkiksi GPS sijaintitietoja tai vastaavia, joten niissä tilanteissa ei VPN suojaa.
Mobiililaite on nykyään yleisin väline, jolla verkkoa käytetään. Se on samalla myös väline, jonka kanssa todennäköisesti liikutaan eniten julkisissa verkoissa. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että mobiililaitteessa on ajantasainen VPN-suojaus aina, kun sitä käytetään. Kun sopiva palvelu on löytynyt, sen asentaminen laitteelle on äärimmäisen helppoa.
VPN palvelun sammuttaminen on yhtä helppoa kuin sen käynnistäminenkin. Yleensä jokaisessa tuotteessa on hyvin esillä oleva käynnistys/sammutus -nappula, josta myös sammuttamisen voi helposti tehdä.
Nappulassa voi lukea esimerkiksi ”suojaus pois”, joten kun sitä painaa, VPN yhteys menee päältä pois. Silloin voit käyttää internet -yhteyttä ilman VPN palveluntarjoajan tuottamaan lisäpalvelua.
Hyvä kysymys onkin se, milloin kannattaa käyttää VPN:ää ja milloin se on järkevää pitää sammutettuna. Jos VPN yhteys toimii luotettavasti, voi sitä pitää päällä myös jatkuvasti. Palvelu suojaa yhteyttä eikä se hidasta laitteen tai sovelluksien käyttöä.
Joskus ilmaisien VPN yhteyksien käyttäminen saattaa hidastaa toimintoja niin paljon, että on järkevää laittaa se pois päältä. Kun käytät VPN palvelua jatkuvasti, sinun ei koskaan tarvitse miettiä, onko VPN päällä vai ei.
Jos jonkun vähemmän tunnetun VPN palveluntarjoajan yhteyden tuoma hyöty on hitauden takia huono, on järkevämpää joko laittaa yhteys pois päältä tai hankkia toinen palvelun tarjoaja. Useimmiten tällaisia ongelmia ei ole, jos kuitenkin käytät VPN palvelua maksullisen palvelun kautta.
Niissä tilanteissa, että käytät jatkuvasti Wi Fi yhteyttä, sinun on syytä pitää VPN palvelu päällä, etteivät ulkopuoliset pääse käsiksi tärkeisiin tietoihisi.
Äkkiseltään voidaan ajatella, että VPN-palvelu on kaikkialla täysin laillista toimintaa, eihän siitä koidu vahinkoa kenellekään eikä se vaikuttaisi rikkovan mitään lakejakaan. Suomessa näin onkin, mutta kaikkialla maailmassa tilanne ei ole sama. Sen takia on tärkeää pysyä selvillä siitä, kuinka eri maiden lainsäädännöt saattavat erota toisistaan.
VPN-palvelu toimii periaatteenaan suojata käyttäjänsä yksityisyyttä, mikä puolestaan mahdollistaa internetin vapaamman käytön. Suomessa tätä palvelua voi käyttää täysin laillisesti. Suomen kaltaisia vapaan VPN-yhteyden käyttämisen sallivia maita ovat esimerkiksi Iso-Britannia, Kanada ja Yhdysvallat. Myös esimerkiksi netissä olevien sarjojen, elokuvien ja urheilulähetysten katsominen suoratoistosta VPN-yhteyden kautta on laillista, vaikka suoratoistopalvelut saattavatkin asettaa toiminnalle omia estojaan.
Joissakin maissa VPN-yhteyden käyttöä on rajoitettu merkittävästi tai se on jopa estetty kokonaan. Tällaisia maita ovat esimerkiksi Kiina, Egypti, Venäjä ja Turkki. Mikäli käytät tällaisissa maissa VPN:ää, seuraukset voivat vaihdella nettiyhteyden menettämisestä sakkoihin ja jopa vankeusrangaistukseen. Rajoituksia perustellaan esimerkiksi sillä, että näin torjutaan terrorismia.
Vaikka VPN-palvelu on Suomessa laillista, esimerkiksi jotkut suoratoistopalvelun tarjoajat saattavat ilmoittaa omissa käyttöehdoissaan, että se on kielletty ja saattaa jopa johtaa tilin sulkemiseen. Käytännössä suurten suoratoistopalveluiden on kuitenkin mahdotonta vahtia, kuinka kieltoa noudatetaan, kun käyttäjä ei riko maansa lakia. Muistathan kuitenkin, että vaikka ohjelmien seuraaminen VPN:n kautta olisikin laillista, kaiken materiaalin lataaminen ei sitä ole.
On hyvä ymmärtää, että VPN:n laillisuus ei siis riipu lainkaan siitä, mitä VPN-yhteyttä kulloinkin käyttää, vaan siitä, missä sitä käyttää. Usein VPN:n käyttö on rajattua autoritaarisesti johdetuissa maissa, joissa itsenäinen ajattelu ja yksityinen tiedon hankinta koetaan järjestelmää horjuttavaksi toiminnaksi, johon halutaan puuttua. VPN-rajoitukset ovat hyvin usein yhteydessä myös laajempaan pyrkimykseen rajoittaa internetin käyttöä ja sen myötä yksilönvapautta.
Yleisesti ottaen VPN-palvelu on palveluntarjoajasta riippumatta nopea, mutta palveluiden välillä on löydettävissä eroja. Nopeutta voidaan mitata sekä lähetys- että latausnopeuden perusteella, ja saatavilla onkin lukuisia nopeustestejä. Testatessa kannattaa ottaa huomioon, että testitilanteen pitäisi pysyä mahdollisimman muuttumattomana, jotta tulos olisi vertailukelpoinen. Saman laitteiston käyttäminen ja testausten tekeminen mahdollisimman pienen aikaikkunan sisällä lisäävät luotettavuutta.
Vaikka yhteyksien nopeuksissa on eroja, ne ovat kuitenkin siinä määrin pieniä, ettei niillä juurikaan ole merkitystä yksittäisen käyttäjän kannalta. Sopivaa palveluntarjoajaa valitessa kannattaakin kiinnittää ensisijaisesti huomio muihin seikkoihin, erityisesti turvallisuuteen, ja vasta toissijaisesti nopeuteen. Mikäli kuitenkin kokee, että juuri nopeus on omassa käytössä kaikkein merkityksellisin valintaan vaikuttava tekijä, nopeita VPN-yhteyksiä on saatavana sekä ilmaisina että maksullisina versioina. Lataus- ja lähetysnopeuden lisäksi kannattaa huomioida viive ja hajonta.
VPN-verkkoja on olemassa lukuisia erilaisia ja ne on varattu eri tarkoituksiin. Peruskäyttäjälle riittää kuitenkin, että hän tunnistaa omiin tarpeisiinsa sopivat. Yleisin näistä verkoista on etäkäytön VPN-verkko, joka nimensä mukaisesti yhdistää käyttäjänsä etäpalvelimeen. Nämä ovat tehokkaita, aktiivisesti käytettyjä ja turvallisia yhteyksiä, jotka sopivat erityisen hyvin yksityiskäyttöön, koska palvelin muodostaa yhteyden yksityisverkkoon.
Lähinnä yritysten käytössä oleva toimipaikkojen välinen VPN puolestaan on verkko, joka toimii eri sijaintien välillä. Se sallii näiden kyseisten verkkojen käyttäjien käyttää molemminpuolisesti toistensa tietoja ja muita resursseja. Asiakkaan ja palvelimen välinen VPN taas mahdollistaa suojatun yhteyden työntekijöille määrätyssä yhteisössä. Tämä muoto lisää suosiotaan jatkuvasti muun muassa tehokkuutensa vuoksi ja siksi, että se vahvistaa yhä lisääntyvien etätyöläismäärän tietoturvaa.
Laadukas VPN-palvelu vastaa moneen tarpeeseen. Sen avulla voit käyttää nettiä vailla pelkoa tietojen keräämisestä ja turvallisuudesta, myös julkisissa Wifi-verkoissa. Varmista palvelua valitessasi, että sen tietosuoja ja turvallisuustekijät ovat kunnossa. On tärkeää tietää, kuinka palveluntarjoaja kerää ja käyttää tietojasi. Varmista myös, mille laitteille palvelu on saatavilla ja onko pätevää tuki- ja asiakaspalvelua saatavilla. Lisäksi kannattaa selvittää, kuinka yksinkertaista VPN:n asentaminen on ja millaiseksi sen nopeus on testattu.
Ennen lopullista päätöstä mieti vielä kerran, mitkä ovat juuri sinun tarpeesi, kun kyseessä on VPN-palvelu, sillä se asia ratkaisee paljon. VPN:ää voi käyttää monenlaisissa yhteyksissä, ja eri tilanteissa hieman eri ominaisuudet ovat tarpeen. Jos käytät VPN:ää esimerkiksi ensisijaisesti suoratoistoon, nopeus on valttia, jotta katselukokemus pysyy miellyttävänä keskeytyksettä. Mikäli taas surffaat paljon julkisessa verkossa, tietoturva on luonnollisesti ykkösasia.
Katsotaanpa hiukan tarkemmin, millaisia ovat parhaimmat VPN palvelut ja mihin VPN:n hankinnassa on hyvä kiinnittää huomiota.
Parhaimmat VPN palvelut vuonna 2023 tarjoavat seuraavia ominaisuuksia:
Erilaisia VPN-palvelimia on kahdenlaisia ja toiset niistä ovat niin sanottuja tavallisia ja toiset ovat piilotettuja.
Siinä, missä tavallisen VPN:n avulla saat suojattua IP-osoitteesi, saat tunneloitua yhteytesi eikä sinun tekemisiäsi internet -verkossa kukaan tunnista, piilotetun palvelimen avulla tulee kuitenkin muutamia lisähyötyjä.
Se salaa myös sen, että ylipäätään käytät VPN palvelua. Tätä ominaisuutta tarvitsee silloin, kun jotkut palveluntarjoajat tai jopa valtiot kieltävät VPN:n käytön. Piilotetun palvelun avulla voit ohittaa tällaisen rajoituksen. Silloin VPN estot tai palomuurit eivät tunnista yhteyttä VPN:n avulla tehdyksi.
VPN-tyyppejä on kolmenlaisia, joten katsotaan, millaisia ne ovat.
Etäkäyttöä on yleensä se, että kirjaudut esimerkiksi kotoa tai työmatkalta yrityksesi toimistoverkkoon ja voit käyttää turvallisesti järjestelmiä VPN:n avulla. Kaikki tiedot liikkuvat suojatun yhteyden kautta ja se onkin paras ratkaisu siihen, että tiedot pysyvät suojattuna. VPN yhteys otetaan suojattuun verkkoon..
Henkilökohtainen VPN palvelun otat käyttöön silloin, kun haluat päästä suojattuun internet yhteyteen. Tässä tapauksessa yhteys otetaan VPN palveluntarjoajan palvelun kautta ja sen avulla internet on turvallisempi käyttää. IP osoitteesi pysyy suojattuna ja VPN toimii tunnelina tarvittaviin palveluihin.
Sivustojen välisen VPN yhteyden käyttäminen on tarkoitettu yleensä yrityksille, jotka tekevät tavalla tai toisella yhteistyötä. Tällöin työntekijät voivat tarvittaessa ottaa VPN yhteyden toisen yrityksen verkkoon ja käyttää siellä esimerkiksi rajattuja palveluja.
Miten VPN toimii ja kuinka IP osoitteen suojaa mahdollisimman helposti? VPN palveluista suurin osa on helposti käytettäviä ja eikä esimerkiksi VPN sovelluksen asennuksen jälkeen tarvitse tehdä paljonkaan muutoksia.
Tietenkin on hyvä ymmärtää, kuinka VPN toimii, jolloin on helpompi tehdä VPN yhteyden määritykseen muutoksia oletusasetuksista. VPN palveluita pystyy kuitenkin käyttämään varsin hyvin oletuksilla, mutta yksi tärkeä seikka niistä on silti katsottava.
IP osoitteet ovat yleensä turvassa, mutta käyttäjänä sinun on kuitenkin pidettävä huolta siitä, mikäli VPN yhteys jostakin syystä katkeaa, sinulla on käytössä niin sanottu Kill Switch eli pysäytyskytkin. Sen avulla saat VPN:n pysäyttämään tarvittaessa kaiken liikenteen, jolloin datasi on turvassa eikä altistu avoimen internet -yhteyden vaaroille.
VPN toimii erittäin hyvin Wi Fi -yhteyden kanssa ja paras VPN suojaa IP osoitteen, kun kyseessä on suojaamaton palvelu. Lisäksi VPN:n avulla kaikki tärkeät tietosi pysyvät turvassa. Voit esimerkiksi rauhassa hoitaa pankkiasioitasi verkossa VPN yhteyttä käyttämällä. Jos yhteys on turvallinen ja VPN palveluntarjoaja on luotettava, kukaan ei voi päästä käsiksi tärkeisiin tietoihisi.
VPN on ainoa keino säilyttää yksityisyytesi ja turvallisuutesi, kun surffaat netissä ja pitää tietosi tallessa. Ilman VPN:n käyttöä tietoturvaan liittyvät riskit kasvavat huomattavasti.
Parhaat VPN-palvelut tunnistat siitä, että niiden tietosuoja on kunnossa, eivätkä ne täten välitä tietojasi kolmansille osapuolille. Lisäksi ne ovat monipuolisia ja tarjoavat asiakastukea.
VPN:n saa pois päältä yksinkertaisesti laitteen asetuksista. Etsi laitteen valikosta verkko, jonka yhteyden haluat katkaista, ja valitse sen kohdalta yhteyden katkaiseminen -vaihtoehto.
Jos ilmainen palvelu on valittu huolella ja sen tietoturva on kunnossa, VPN voi toimia mainiosti myös ilmaisessa versiossa. Tällöin tulee kuitenkin olla erityisen varovainen ennen kuin päättää ladata VPN:n.
© 2023 vpnpalvelu.com